« Long time no see, fellas! | Home | Keksikääpäs otsikko »

KESÄLOMA!!!

By marska | May 30, 2009

Hihihii, koulu ohi on, ohi on, ohi on! *lauleskelee* Tietysti lukio jatkuu ensi vuonna (olenhan vasta ensimmäisellä D:) mutta ei se mitään!

Olen pahoillani, etten ole päivitellyt tätä vähään aikaan (kahteen kuukauteen khöh khöh), muttamutta! Välillä oikeasti unohdin koko blogin olemassaolon, mutta noh jaa.

Sain töitäkin loman ajaksi, ja porukat vieläpä buukkasivat Rhodoksenmatkankin kaupan päälle. Varsinasta lomaahan minulla on siis VAIN kaksi ja puoli viikkoa! (yhyy epäireilua!) Sinänsä ei millään huvittaisi lähteä Rhodokselle.. Tai siis, onhan se hienoa käydä jossain, mutta! Menemme samaan kaupunkiin, ja vieläpä melkein samaan hotelliin. Samat paikat ja nähtävyydet, NÄÄÄHTYY. Joten luultavasti vain möllötän jossain rannannurkassa koko viikon, palan pahasti ja vikisen sitten porukoille tylsyydestäni (no en oikeasti, heidän lomansahan menisi vain piloille..)

Kaikkihan tietävät tämän uuden ja hienon aikaansaannoksen netissä, eikö juu? Siellä käyvät monet julkkikset kertomassa kuulumisistaan - aivan, Twitter! Olen itsekin rantautunut sinne, ja varsin mukava paikkahan se on, jepjep. Joten! Jos haluatte pysyä kärryilläni paremmin - etenkin kun olen HIUKAN laiska tämän blogin suhteen- käykääpä vilkaisemassa Twitterin tiliäni. Kielitaidottomille anteeksiottoni, mutta Twitteriin on kirjoitettava englanniksi, joten sen olen myös tehnyt.. Tekstit eivät kuitenkaan ole pitkiä, koska maximi kirjainmääräkin on vain 150.. Noh, käykäähän kurkkimassa!

HTTP://WWW.TWITTER.COM/MARUSEI

Jep! Tuolta minut saa kiinni helpoimmiten!

Ja ainiin: täältä myös! -> HTTP://WWW.IRC-GALLERIA.NET/MARUSEI

Ja tuonnehan saa kirjoitella ihan suomeksi tietenkin ;)

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE! Kertokaahan kommenttilootaan myös kesälomasuunnitelmianne :D Marska-täti olisi hyyyyvin iloinen!

~Marska

Topics: Yleinen |

Comments

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image